tiistai, 7. kesäkuu 2016

Kyllä minä tiiän!

Mutta tiiätkös mistä tuo otsikko on lainattu? Tiiätkö Aapelin (Simo Puupponen) vuonna 1948 kirjoittaman romaanin Siunattu hulluus? Tai siitä tehdyn elokuvan (1975)? Isännän vaimo on kaikkien tämän päivän besserwissereiden (kaikkitietävien) alkuolento, äiti, emo tai jotain sinnepäin. Kaikkeen, mitä mies sanoo, vaimo napauttaa, että kyllä minä tiiän. Isäntä kyllästyy ja tuo makuuhuoneen sängylle lehmän makaamaan. Ja kun emäntä palaa kaupunkireissultaan kotiin ja kauhistuu lehmää sängyllä, isäntä toteaa ylpeänä, että kyllä minä tiiän! Ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa. Hän tiesi!

  Besserwisserit, nuo kaikkitietävät ja -osaavat pätijät! Aina oikeassa, hyvät ja parhaat! Besserwisser kysyy neuvoa, mutta ei halua sitä. Ei halua, koska vastaus on valmiina jo omassa päässään. Besserwisser loukkaantuu, jos joku ei neuvo, niin kuin besserwisser haluaa. Besserwisser tietää kaiken kaikesta, hän hallitsee hakukoneet tiukan paikan tullen, onhan hän besserwisser! Kyllä hän tietää.

Koiralaumassa besserwisseröinti ei onnistu. Sitä on kokeiltu ja huonosti kävi. Puhun nyt kokemuksesta. Koiria harrastavissa ihmisissä ilmiö on yleinen. Koiria harrastava besserwisser on muutaman vuoden omistanut koiran, rodulla ei ole merkitystä.  Sellainen besserwisser tietää, miten ruokitaan koira oikein, miten treenataan ja että back on track on ihan must! Hän myös tietää miten jalostetaan valioyksilö. Besserwisser ei kuitenkaan ole kasvattanut yhtään pentuetta.  Mutta hän tietää.

Koiramaailman besserwisserille koira on objekti. Koska besserwisser tietää, kuinka kaikki tehdään oikein, on hänen koiransakin oltava täydellinen. Onko? Entäs, jos ei ole? Jos se koira onkin vain ihan tavallinen koira? Ihan tavallisena beaglena minua puistattaa ajatus täydellisyydestä. Minä olen hyvä rakastamaan ihmistä ja minulla on erinomainen kyky aistia ihmisen tunnetilat. Mutta en ole se komein ja kaunein. En ole hurja jänisajuri. Poikani ovat. Mutta minä tiedän, ettei minulta enempää odotetakaan. Minä kelpaan tällaisena, kuin olen. Kelpaako besserwisserin koira huonona päivänä? Kun se ei voita, aja tai pärjää kokeissa? Kun treenit menee pepulleen? Mitä tekee besserwisser? Hänhän tiesi.

Vai tiesikö hän? Olisiko joku muu tiennyt? Että siellä sängyllä makasikin lehmä.IMG_1887.jpg

perjantai, 10. huhtikuu 2015

Pikkubroidista ankeuttajiin

 

En ole juurikaan tuosta 'pikkubroidista' kirjoitellut, joten aloitetaan nyt vaikka sillä ja katsotaan mihin päädytään. Sillä on nimikin: Osmo. Eikä se ole oikeasti minulle veli, vähän sellainen pakkopikkuveli. Aika vekkuli kaveri kuitenkin. Uskotteko, ettei beagle tarvitse välttämättä kävelyaskeleita liikkuakseen? Jo ette, niin kysykää Osmolta. Kaikkialle voi mennä juosten tai hyppien. Kamalan osallistuva se on -ja joka paikassa samaan aikaan läsnä. Aina 100% intoa mukana. Ihmisiltä se ei kysele, saako syliin tulla -tai olkapäille. 

Yksi saa kuitenkin Osmon rauhoittumaan, rakkaani, rottweiler Räpsy. Jokaisellahan meillä on elämässämme ainakin yksi ankeuttaja... Osmolla se ankeuttaja on Räpsy. Räpsyn lempiharrastus on nykyään Osmon säikyttely. Yksi esimerkki: Räpsy 'nukkuu' sohvalla ja Osmo rumuaa lelu/luulaatikolla ja valitsee sieltä mieleistä luuta pudotellen niitä lattialle. Räpsy sinkoaa sohvalta paikalla ja urahtaa, Osmo pinkaisee takavasemmalle valoakin nopeammin. Räpsy vetäytyy takaisin sohvalle. Osmo arpoo tilannetta ja hiipii (juosten luonnollisesti) varpaillaan takaisin jatkamaan luun valintaa. Se kurottaa varovasti lattialla olevaa luuta etuhampaillaan ja huulet tötteröllään. Räpsy seuraa sivusilmällä vähän kuin naureskellen, nostaa päätään ja se riittää Osmolle... jalat alle ja me menoksi taas. Isketään Räpsyn kanssa silmää toisillemme. Ankeuttaja iski taas, kohde on lannistettu ja mitätöity. No, saa se Osmo niitä luita syödäkin, ja leikkiäkin se saa. Ei Räpsy paha ankeuttaja ole, ehkä vähän hauskaa tuon hömelön kanssa pitää. 

Ihmis-ankeuttajat ovat pahempia. Elämää seuranneena olen huomannut, että ne kirjaimellisesti imevät toisista ihmisistä elämän, tai ainakin ilon elämästä. Ankeuttajat ovat negatiivisia; siinätässätaituossa ei ole mitään hyvää, tämätuotaise teki taas väärin eikä osaakaan mitään. Ankeuttajan ympärille leviää ikävä ilmapiiri, josta katoaa ilo. Ankeuttaja tonkii asiasta kuin asiasta jotain ikävää sanottavaa. Ankeuttajan lähellä ei juurikaan iloita, ankeuttaja iloitsee ainoastaan, jos joku epäonnistuu tai tulee loukatuksi. Ankeuttaja myrkyttää ympäristönsä.

Ankeuttaja on myös aina oikeassa, ainoa oikea mielipide on se oma, absoluuttinen, totuus. Muita mielipiteitä ei ankeuttaja hyväksy tai ainakin ne ovat vääriä. Ankeuttaja mielellään nostaa keskusteluun sellaisia asioita, jotka helposti provosoivat toisinajattelijoita. Niin kuin nyt vaikka esimerkiksi koirien jalostus. Luonnollisesti ankeuttajalla on asiasta vankka mielipide, se absoluuttinen totuus. Ankeuttaja ei siedä vastaväitteitä vaan vie keskustelun henkilökohtaisuuksiin. Ja jos kohde tästä mielensä pahoittaa, ankeuttaja saa sairaan ilonsa.

Muistan tänäkin päivänä olla kiitollinen siitä, että olen koira. Ihmisten maailma on aika kamala. 

Kevät tulee kohisten, ei.anneta ankeuttajien pilata meidän kenenkään päivää vaan nautitaan auringosta! Voin paljastaa yhden salaisen aseen ankeuttajia vastaan: huumori! Sitä ne harvemmin tajuavat, sarkasmia eivät ollenkaan. Nyt on mentävä 'pikkubroidin' viereen pienille nokosille, on se minulle rakas kaveri kaikessa rasittavuudessaankin.

FB_IMG_1428645508439.jpg

 

maanantai, 29. joulukuu 2014

Vaaliärsytysaikaa

Joulu on juhlittu, nyt saa jo purnata!

Olen tässä taas sivusta seuraillut ihmisten tapaa hoitaa asioita ja ihmetellyt, miksi monta yksinkertaista ja helppoa käännetään monimutkaiseksi ja vaikeaksi. Koiran elämä on suoraa ja helppoa: joko asia on jotenkin tai sitten se ei ole.  Ihmisten kesken valtapeli ja politiikka ovatkin jotain ihan muuta kuin loogista ja järkevää. Joistakin tulee kuulema takinkääntäjiä. Tarkoittaako se sitä, että takki laitetaan nurinpäin päälle ja kuljetaan vuori päälläpäin sitä kuitenkaan huomaamatta? Vähän niinkuin se sadun kuningas ilman vaatteita.

Vallankahvaan haluavia on näinä päivinä turut ja torit täynnä: vissiin eduskuntavaalit tulossa. Kaikki ovat erinomaisia, elleivät ihan täydellisiä. Erinomaisuutta korostetaan moittimalla toisia (vastaehdokkaita/-puolueita) ja etsimällä epäkohtia, joskus jopa vuosien takaa ja vanhoista tunkioista. Vanhat tunkiot sopivat kaivelun sijaan paljon paremmin kieriskelyyn näin koiran näkökulmasta. Tosin siitä joutuu aina kylpyyn. Eipä toisaalta tekisi pieni ja puhdistava kylpy pahaa näille ehdokkaillekaan.... lähtisi se suurin osa omakehusta päältä pois ja paljastuisi alta oikea ihminen. Mikähän siinä onkin, että ihmiset herkästi korostavat itseään ja edustamaansa tahoamollaamalla ja moittimalla toista. Koiran logiikalla pitäisi se arvostus ja äänestäjät saada sillä, että pistää itsensä likoon, näyttää mitä osaa ja uskaltaa myös paljastaa aitoutensa ihmisenä. Ärsyttää politiikka, vaalit ja populismi. Onneksi minulla ei ole äänioikeutta!

Jos minä olisin eduskuntavaaliehdokas, niin puhuisin sellaista kieltä, että jokainen sitä ymmärtäisi. Meillä koirilla on noutokapulat, teillä ihmisillä kapulakieli, jota eivät ymmärrä kuin poliitikot ja virkamiehet. Kapulakielellä ei yleensä sanota mitään tärkeää, sillä vain kierrellään asiaa ja ollaan ilmaisematta vedenpitävää mielipidettä. Talouskapulakieli on vielä tavallista kapulakieltäkin vaikeaselkoisempaa. Meillä koirilla se vaikeampi on metallinen noutokapula, kerrassaan ilkeän tuntuinen suussa.... suorastan hampaita vihlova. Ei tämä suomenkieli mitenkään vaikeaa ole ja sanavarastokin riittää vallan mainiosti kertomaan asiat niin, että ne ymmärtää beaglekin. Koirien kesken kommunikaatio on hyvin suoraviivaista ja selkeää, ei ole juurikaan varaa eikä vaaraa tulla väärinymmärretyksi. Minua hurjasti paljon hämmästyttää, miksi poliitikko haluaa tulla väärinymmärretyksi tai kokonaan eiymmärretyksi. Mitenkä sitä sitten ihminen voi äänestää tyyppiä, jota ei ymmärrä. Missä tässä on logiikkaa? Ärsyttää pilipalipuhe, vaalit ja politiikka. Onneksi puhun koiraa.

Vaaliärsytys saattaa kivuta huippuunsa vielä tässä talven aikana. Saas nähdä tuleeko rotujärjestön keväisissä valinnoissa vaaleja vai sujuuko kaikki perinteiseen, ennaltasovittuun tyyliin. Olen kyllä kuullut, että jotkut kerran poikkesivat kirjoittamattomista säännöistä ja saivat aikaan hämmennystä.... Toisaalta onko se niin huonokaan asia, jos joskus ravistelee järjestelmää vähän? Vähän niinkuin puistelisi vuosikausia kuivanutta riepua: pölyt pois, kuivuneet rypyt suoriksi ja vaikka pari uutta vekkiä! Miltähän nuo eduskuntavaaliehdokkaat näyttäisivät pienen puhdistavan pöläytyksen jälkeen? Saattaisi jopa virkistää ja vähentää äänestäjien vaaliärsytystä. Ärsyttää hyvävelijärjestelmä ja paikalleenpysähtyneisyys. Onneksi olen koira! Tai paremminkin: onneksi olen beagle -enemmän kuin pelkkä koira!

 

10647055_971311389552077_170397529934639

 

 

 

tiistai, 22. heinäkuu 2014

Ei pitäis mennä sökönä

Korttipelitermejä... tiedättehän!

Koiralaumassa on reilu peli, puhun nyt KOIRAlaumasta ilman ihmistä. Säännöt ovat selkeät ja niitä noudatetaan -tai tapellaan ja lopulta noudatetaan. Niin se on, ei mene tilanteet sökönä. Mitenkä sitten ihmiset osaakin tehdä yksinkertaisista asioista vaikeita.... ajatellaan, että meneehän tämä sökönä kuitenkin, ei puututa vaan annetaan olla, kun aina ennenkin on mennyt. Entäs, jos ei menekään? Jos sattuukin sellainen peli eteen, että kortit katsotaan loppuun asti... 

Koiralaumassa eläminen vaatii sopeutumista: pitää osata katsoa tilanteita vähän toisenkin näkövinkkelistä. Arvostus ansaitaan, sitä ei oteta vallalla ja voimalla. Laumanjohtajaksi valikoituu aina vahva ja oikeudenmukainen yksilö, joka ei hallitse väkivallalla vaan viisaudella. Pyrkyreillä ja oman edun tavoittelijoilla ei koiralaumassa ole sijaa. Valta on arvostettua ja sitä käytetään tarvittaessa, harkiten. Ei omien oikkujen ja mielentilan perusteella. Surullista on ollut seurata sivusta ihmisten tapaa toimia.... teillä olisi paljon oppimista meiltä koirilta, välttyisi moni riita ja paha mieli!

Valtaa ihmislaumoissa käyttävät usein tyypit, joiden ei pitäisi olla vallankäytön kanssa missään tekemisissä. Yhtä usein tämä myös siunataan antamalla pelin mennä sökönä: hiljaisesti hyväksytään alistaminen ja epäoikeudenmukainen kohtelu -se kun on aina ollut näin ja tulee aina olemaan näin. Valitettavan usein tämä valta kohdistuu sellaisiin ihmisiin, joilla ei ole uskallusta tai edes mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan. Heikkoja, erilaisia, erikoisia tai hankalaan asemaan alistettuja on helppo sortaa vallalla. Oikeuksien vaatiminen kun tahtoo kostautua tavalla tai toisella. Sanokoon laki mitä tahansa. Ihmisillä on sentään kirjoitetut lait, meitä koiria sitoo perinteiset laumakäyttäytymisen kirjoittamattomat, mutta kaikkien tuntemat lait.

Paljon asioita seuraavana beaglena väitän, että lähes jokaisessa laumassa eli yhteisössä (oli se työ- tai joku muu yhteisö) löytyy tyyppi, joka haluaa ja pääsee vallankäyttäjäksi keinolla millä hyvänsä. Hän on taitava manipuloija, mielistelee itselleen tärkeitä henkilöitä ja perustelee useimmiten tahtonsa "faktoilla". Hän on hyvä, ellei paras, mielestään. Hän valehtelee, liioittelee, pelottelee, mielistelee, pokkuroi ja sitä rataa... hän haalii lähelleen ihmisiä, jotka hän saa lähes palvomaan itseään. Hän ei elä ilman hoviaan ja hovi ruokkii hänen valtaansa. -Ja aina joku menee tähän ansaan. Hoveineen hän vallankäytöllä alistaa sellaisia, joista hän ei syystä tai toisesta pidä. Ja syyksi riittää ihan vaan pärstä -tai se, että on "huonompi ihminen". Tai pahimmillaan se, ettei joku suostu alistumaan hänen valtansa alle. Tälle tyypille on kai joku nimityskin... Koirissa taudinkuvaa ei juurikaan esiinny (ihmeelliset ovat ihmisaivot).

Kun tällainen tyyppi pääsee valtaan tai edes sen syrjään kiinni, on lauman kohtalo sinetöity: häntä ei vastusteta! Tai jos vastustetaan, niin perästä kuuluu *kele! Ja yleensä tilanteet menee sökönä, muu lauma alistuu, hiljaisesti hyväksyy, pelkää. Eipä vetelisi tällainen peli koiralaumassa! Se olisi kukkoilija kohtalaisen kipakkaa vauhtia pötkimässä pakoon -vaihtoehto sattaisi vähän sattua. Meillä ei pelit mene sökönä! Eikä pitäisi ihmislaumoissakaan mennä. Entäs, jos tulisikin joku, joka ei antaisikaan mennä sökönä? Katsottaisi kortit loppuun asti!IMG_4695-normal.jpg

 

sunnuntai, 8. kesäkuu 2014

JTO & B - jalostuksen tavoiteohjelma ja boikotti

Rotukoirien jalostusta pitäisi ohjata rotujärjestön laatima jalostuksen tavoiteohjelma (JTO), jonka hyväksyy Kennelliiton jalostustoimikunta (JTT). JTO:n tulisi palvella koko rodun harrastajakuntaa -kuten rotujärjestönkin. Usein JTO laaditaan rotujärjestössä usean pitkän linjan kasvattajan voimin, ainakin mukana tiimissä tulisi joku sellainen olla. Joskus JTO:n laatii yksin joku, jolla ei käytännön omakohtaista kokemusta kasvattamisesta ja jalostuksesta ole. Tämä on melko harvinaista, mutta silloin, kun vastuunkantajia ja tekijöitä ei löydy, niin näinhän siinä käy. Sympatiani ovat hänen puolella, eihän sitä osaa, jos ei osaa ja neuvoja tulee vain yhdeltä kantilta! Joskus neuvoja halutaan antaa muiltakin kanteilta, mutta valitettavasti niitä ei välttämättä haluta kuulla. Sehän taas ei ole neuvojen antajien vika! Mahdollisuus kuulemiseen on kuitenkin annettu. Kuuntelemattomuuteen voi olla monia syitä, yleensä se on ymmärtämättömyys siitä, että toisetkin voivat olla oikeassa.

Beaglen JTO tuli huhujen mukaan JTT:sta bumerangina takaisin. Rotujärjestömme ei ole virallisesti tiedottanut tilanteesta jäsenistölleen! Asian tiimoilta pyörii huhumylly ja monet ovat tietävinään tilanteesta... Vuosikokouksessa asioista lienee puhuttu, mutta onko mitään kuitenkaan kuultu?

Minä olen rauhaa rakastava beagle, se on ollut hyvin pitkälti teemana kirjoituksissanikin. Olen metsästysbeagle, näyttelybeagle, rallitokobeagle, bloggaajabeagle, unikaveribeagle, kaveribeagle, kainalobeagle ja sitä rataa. Mielestäni putkinäköisyys on kaiken luovan ja rakentavan tuho. Miten paljon meillä olisikaan annettavaa toisillemme, jos haluaisimme vastaanottaa ja osaisimme katsoa asioita toistemme silmin. Asiat eivät aina ole niin yksiselitteisiä tai mustia ja valkoisia. Minä vilpittömästi toivon, että kaikki päättyy vielä hyvin, että rotujärjestömme pystyisi ottamaan saman katon alle kaikki beaglet ja kaikki beagleihmiset. Näinhän rotujärjestön Kennelliiton ohjeistuksen mukaan tulisi toimia. Sille emme voi mitään, että beagle on maailman paras rotu, joka taipuu metsästyksen ohella moneen muuhunkin. Sääli olisi moinen kapasiteetti jättää käyttämättä -rotujärjestönkään!

Tässä joitakin kohtia JTO:sta, joita en voi beaglena hyväksyä:

  • JTO jakaa rotua metsästys- ja näyttelylinjaisiin prosenteilla 90/10, samoilla prosenteilla se jakaa rodun metsästys- ja näyttelykäyttöön. Jako perustuu vanhoihin kyselyihin, joiden vastausprosentti oli noin 60. Sukutaulunkaan perusteella ei pitäisi jaotella koiria metsästys/näyttelykäyttöön, koska beaglella harrastetaan laajasti eri lajeja sukutauluun katsomatta. Mielestäni tämä jakaa rotua entisestään kahtia eikä palvele yhteistä päämäärää, joka on terve, rotumääritelmän mukainen beagle. Beagle on yksi rotu ja sellaisena sen pitäisi myös Suomessa pysyä.
  • JTO korostaa läpi linjan beaglen metsästysominaisuuksien vaalimista jalostuskäytössä jättäen terveyden ja ulkomuodon toissijaisiksi. Terveystilastot perustuvat vanhaan ja vähäiseen kerättyyn tietoon. Ulkomuototilastoissa pelkkä näyttelytulosten perusteella kerätty tieto ei anna totuudenmukaista kuvaa koko beaglekannan rakenteen ja ulkomuodon laadusta.
  • JTO:ssa mainitaan useasti sana: metsästysbeagle. Rotumme on mielestäni edelleen FCI:n hyväksymä beagle ilman etuliitteitä. Metsästysbeaglesta puhuttaessa JTO:ssa tuodaan esille myös sen geneettinen eroavaisuus muiden maiden beagleista. JTO:n perusteella näyttäisi siltä, ettei Suomen beaglejärjestö edes pyri rodun geneettisen monimuotoisuuden säilyttämiseen, vaan on lähtenyt rakentamaan omaa, geneettisesti poikkeavaa kantaa. Tämä sotii vastaan kokonaisvaltaisen ja terveen jalostuksen periaatteita vesittäen koko JTO:n perimmäisen tarkoituksen.
  • JTO:n jakaa rotua harrastavat kasvattajat ja yksityiset ihmiset raa'asti kahtia metsästys- ja näyttelyharrastajiin (90/10%) edesauttaen rodun jakaantumista Suomessa kahteen eri linjaan. Rotujärjestö ei näin tehdessään palvele koko beagleharrastajakuntaa eikä myöskään beaglea rotuna.


Kysynkin siis, palveleeko beaglen JTO tarkoitustaan koko rodun jalostusta ohjaavana? Jos tästä on jonkun syytä vetää palkokasveja nenäänsä, niin pyydän beaglena kohteliaasti miettimään rodun laajaa harrastajakuntaa. Jos rotujärjestön  tavoite (kts. JTO) on saada beagleja lisää ajokoetoimintaan mukaan, niin eikö olisi aika rakentavan yhteistyön mitätöinnin ja pätemisen sijaan? Niin se on, että boikotti ei takaa hiljaisuutta... jos Coltin piippu tukitaan, kokeillaan tykkiä!

DSCN6758%20%281024x796%29-normal.jpg